KAISA LAMMINEN

Hei, olen täällä sinua varten. Mielen tasapaino ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat minulle sydämen asia. Olen työskennellyt terveydenhoitajana, valmentajana ja viimeiset vuodet vaativissa asiantuntijatehtävissä. Koulutukseltani olen sairaan- ja terveydenhoitaja YAMK ja opiskelen kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. 

Omassa elämässä tapahtuneiden isojen muutosten jälkeen minussa on syntynyt valtava halu auttaa ihmisiä ja palata ikään kuin juurilleni. Omien voimavarojen ja vahvuuksien löytäminen vaikeiden tilanteiden äärellä resonoi minulle vahvasti. Luotan siihen, että elämällä on meille jokaiselle tarjottavana ihania asioita ja voimme itse vaikuttaa paljon siihen, minkälaista elämää elämme.

Elämäni tärkein tehtävä on olla äiti kahdelle kouluikäiselle lapselle. Ruuhkavuosien keskellä olen kuitenkin huomannut, miten tärkeää on muistaa myös itsensä. Jokaisen tulisi olla itselleen se tärkein ihminen, ja se on ollut ehkä omalla polullani se suurin oivallus. Kun oppii arvostamaan itseään ja tekemään jokaisesta päivästä itselleen merkittävän, tuntuu elämä arjessakin kevyeltä.

Oma matkani tähän pisteeseen ei ole ollut helppo. Olen kulkenut laput silmillä vuosikausia suorittaen ja vaatien itseltäni aina vain enemmän. Kun elämä toi eteeni isoja muutoksia, pysähdyin. Pysähdyin todella miettimään, mitä elämältä haluan ja pienin askelin lähdin rakentamaan uutta minää. Uskon, että meistä jokainen pystyy siihen, mutta välillä se vaatii myös jotakuta, joka kulkee vierellä ja tukee.
 
Luonto, liikunta ja itsestä huolehtiminen ovat elämäni perusarvoja. Rauhoittuminen ja hiljentyminen oman itsen äärelle on ollut omalla matkallani todella tärkeää. Silloin avartuu todella kuuntelemaan sydämensä ääntä ja kykenee näkemään itsensä ja elämänsä arvokkaana.
 
Jos sinä kaipaat rinnallesi kulkijaa, joka aidosti haluaa auttaa sinua löytämään sen parhaan version itsestäsi, olen täällä sinua varten. Kohtaan jokaisen asiakkaan yksilönä ja työtapaani kuuluu räätälöidä palveluni juuri sinulle sopivaksi. 
Ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan lisää.

Kaisa

YHTEYDENOTTO >>

"Jokainen päivä ihmisen elämässä on merkityksellinen ja ihmeellinen. Jokaisessa päivässä voi olla paljon hyvää ja ikään kuin vihjeitä siitä, mihin elämä sinua johdattaa.

Jokainen päivä on merkityksellinen osa elämän polkua. On kuin tuhannet ja tuhannet mosaiikit yhdistyisivät ja pikkuhiljaa syntyy kokonainen kuva.

Keskeneräisenä tuo kuva on vielä kovin epäselvä, mutta kun ihminen saavuttaa täyden potentiaalinsa, tuo kuva selkenee. Se selkenee niin kirkkaaksi, että katsojaa voi ihan naurattaa, miten kaikki palaset loksahtelivatkin kohdilleen juuri oikeaan aikaan.

Ihmisen tehtävä on nauttia joka palasta. Pienin pienin askelin kohti suurta kokonaiskuvaa. Kun kuva on valmis, tiedät olevasi kotona."

YHTEYDENOTTO >>